|
19.11.2008 16:39  Itsetunto on tunnetta siitä, että olen hyvä. Hyvä itsetunto on sitä että näkee itsessään sekä myönteisiä ja hyviä ominaisuuksia, että heikkouksia tai huonoja ominaisuuksia. Hyvän itsetunnon omaava ihminen kuitenkin korostaa myönteisiä ominaisuuksiaan, eikä puutteiden tai heikkouksien myöntäminen ja näkeminen romahduta itseluottamusta tai aiheuta ahdistusta. Hyvä itsetunto on kaiken kaikkiaan... Lisää
19.11.2008 16:38  Vaikka olisi mielestään kuinka avarakatseinen, niin omia vanhempiaan on vaikea ajatella omasta itsestä erillisinä ihmisinä. Heitä ajattelee yleensä ensisijaisesti itsensä kautta. Vanhemmuus ei pääty ikinä. Suhtautuisitko itse vanhempiisi eri tavalla, jos he eivät olisikaan isäsi ja äitisi vaan esimerkiksi naapurin pariskunta? Saisivatko pienet omituisuudet ja pinttyneet tavat enemmän vai vähemmän... Lisää
19.11.2008 23:58  Avioliitto on paitsi yhteistä arkea, jaettuja tilejä ja yhteisaikaa, myös koskettelua, suostumista ja pahimmassa tapauksessa vaihtokauppaa erotiikalla. Reader's Digest, suomeksi siis Valitut Palat, ohjastaa vastanaineet makuuhuonemaailmaan. Keskittykää nautintoon, älkää pelkästään orgasmiin. Koskettelu ja toisen kehon tutkiminen tutustuttaa teidät toistenne tarpeisiin ja haluihin. Nautinto ja... Lisää
19.11.2008 11:58  Arpisia kasvoja pidetään maskuliinisina; siksi arvet saattavat vietellä pikasuhteeseen, sanovat tutkijat. Tutkijat Liverpoolin ja Stirlingin yliopistoissa ovat havainneet, että arpien koristamat kasvot viehättävät länsimaisia naisia. Kasvoista löytyvät yhteenottojen merkit yhdistetään jopa terveyteen ja urheuteen. Aiemmin on oletettu, että länsimaisissa kulttuureissa arpiset kasvot eivät viehätä.... Lisää
17.11.2008 12:44  Mitä suuremmasta ryhmästä kumppania haetaan, sitä tärkeämmäksi pärstäkerroin nousee, kertoo uusi brittitutkimus. Nisäkkäiden ja lintujen tapauksessa suuri ryhmä edesauttaa myös epäsuosittujen ja alempiarvoisten yksilöiden pariutumista. Edinburghin yliopistossa on nyt tutkittu, josko sama käyttäytymismalli pätisi ihmiseen. Alison Lenton tutki ryhmineen 118 pikadeittisessiota, joihin osallistui 7-36... Lisää
Uusimmat:
Seksin sanastoa osa 3
Tunnustan – tukistin lastani!
Naisen ruumiillisuus ja itsetunto
Näin tutustut vanhempiisi
Vastanaineiden seksiopas
Arvet kasvoissa vetoavat lyhyttä suhdetta etsivään naiseen
Pikadeiteiltä haetaan vain kaunista kumppania
Näin teeskentelet orgasmin!
Naiset Petteri Summasen elämässä
Aurinkoa ei saanut ottaa Turussa yläosattomissa
Rakkaat ja raivostuttavat sisarukset
Solmut auki anopin kanssa
|